Paluulippu ja viime viikon kuulumiset

Ostin tänään paluulipun. Olen nyt ollut täällä vähän yli neljä viikkoa enkä keksi enää mitään erityistä kirjoitettavaa (tai kuvattavaakaan). Paluu ei juurikaan ole mieleeni mutta kai se vähän niin kuin täytyy. Paluu tapahtuu kahden viikon kuluttua.

Oltiin viikonloppuna taas mäessä. Lunta satoi suhteellisen sakeasti, mutta se ei menoa haitannut, päinvastoin oli paljon hauskempaa. Mulla ainakin oli. Kaipa sitä voisi kutsua jopa oikeaksi lumilautailuksi. Sain myös ensikosketukseni kunnon putskuun, vaikka ei sitä mun laskemista voi puuterilaskemiseksi kutsua. Pompin kinoksissa aika innoissani varsinkin, kun kuultiin, että Enni Rukajärvi oli voittanut hopeaa! Tehtiin yksi nousu myös Hochwurzenin huipulle, mutta sieltä alastulo oli aika rankka, koska rinne oli pitkä, aika jyrkkä ja tosi muhkurainen kaikesta ekstralumesta.

Viime viikko meni muuten aika vauhdilla suomalaista vierasta viihdyttäen. Tosin taisi enemmän olla mulle viihdykettä, kun sai seuraa päiviksi hehe. Tuli myös käytyä pariin otteeseen lempparikahvilassani täällä.

Artisan on pieni viehättävä kahvila/bistro vähän sivummalla Schladmingin keskustasta (poissa turistirysistä). Heidän periaatteensa on tarjoilla ruokaa vähän eri puolilta maailmaa ja aika kasvispainotteisesti. Sieltä saa myös oikeaa cappuccinoa oikeasta kahvikoneesta! Kaikki tehdään itse asiakkaitten silmien alla, huoneessa tuoksuu itämaiset mausteet ja sieltä voi myös ostaa itämaisia sisustusjuttuja, mausteita, koruja ja sen sellaista.

Juttelin omistajien kanssa, kun huomasin, että tarjoavat suomalaista glögiä! Löytyy alkoholilla ja ilman. Sanoivat etteivät ole koskaan maistaneet oikeaa glögiä, löysivät vaan netistä ja kehittivät reseptin. Siistiä! Olivat tosin käyneet Suomessa, kun oli halvalla päässyt RyanAirilla. Tiedän, Suomi ja halpa harvoin kuuluvat samaan lauseeseen. Juteltiin siinä sitten tovi ja kyselivät multa mitä teen täällä. Kysyivät myös mikä olisi perinteistä suomalaista ruokaa. En oikein keksinyt mitään. Olisi kyllä siistiä viedä sinne jotain ideoita, mitä voisivat tehdä. Ajatuksia, ehdotuksia otetaan vastaan (jos tätä joku lukee)!

Täytyy kyllä vielä käydä syömässä ja kahvittelemassa siellä, että saisi leimakortin täyteen. On vaan alkanut piheys iskeä näin loppupuolella reissua. Toki vallitseva työttömyyskin liittyy vahvasti tämän hetkiseen kitsauteeni..

Suunnitelmissa vielä ainakin käydä tsekkaamassa paikallinen uimahalli/kylpylä, ostaa tuliaiset (onko muuten halpiskosmetiikkatoiveita/tarpeita?), käydä vielä mäessä ja kai vaan fiilistellä loppuaikaa. Reissu päättyy Zürichiin, jossa vietetään Joonaksen kanssa vika viikonloppu. Sitten Joonas tulee takaisin Schladmingiin ja mä lennän Suomeen.

Perseestä.

Hiihtoloma-aika ja laskettelijoita riitti lauantai-iltapäivällä. Huomaa Planain ensimmäinen kabiini (vaimiksnoitasanotaan) sekä maailmanmestarilehmä.

Retardi juhlii Ennin hopeaa ja iloiset laskunaamat. Huomaa kuvassa yksisarvinen ja taidekummitussuksija.

Glögi listalla (aika suolainen hinta alkoholittomalle) sekä kaakao Artisanissa.

Ensimmäinen kosketus lumeen ja lautaan

Vihdoin päästiin lauantaina mäkeen. Päätettiin kävellä noin 15 minuutin matka Hochwurzenin keskukseen. Joonas oli sieltä katsonut mulle helpon rinteen. Keskus on osa suurempaa Schladming-Dachstein Ski Resortia. 

Aamu näytti pilviseltä, mutta rinteeseen päästyämme taivas repesi ja aurinko tuli esiin. Oli oikeastaan aika kuuma ja olin pukeutunut ehkä vähän turhankin lämpimästi. Ostin päivälipun ja täytyy sanoa, että mistään halvasta huvista täälläkään ei ole kyse. Täältä kyllä saa viikkolippuja ja tietysti kausikortteja, mutta tämmöiselle satunnaiselle laskijalle ei mitään kätevää. Toivoisin jotain kymmenen kerran korttia. Oltiin sen verran myöhään liikkeellä, että ostin päivälipun klo 11 eteenpäin. Se maksoi 43,50 + 3 euroa. 

Ensimmäinen hissiosuus pisti pasmat sekaisin. Ekaa kertaa yli vuoteen laudan päällä ja poismeno tuolihissistä olikin todella jyrkkä alamäki. Siitä sitten vähän matkaa haparoiden alaspäin ja muistellen, että miten hitossa tällä vehkeellä kuljetaan. (Täältä voi muuten lukea mun lumilautahistoriaa tarkemmin.) Seuraava hissi ylöspäin odotti jo vuoroaan, mutta se oli onneksi helpompi.

Pienten tutinoiden ja paniikinomaisten kramppausten jälkeen itse laskeminen alkoi sujua jo aika hyvin. Yllättävän äkkiä kaikki muistui mieleen. Rinne on sen verran pitkä ja mun laskeminen niin hidasta, että lopulta taidettiin laskea se läpi noin viitisen kertaa. Välillä istuttiin kokiksella ja bissellä rinnekahvilassa ja nautittiin auringonpaisteesta. Loppupäivää kohden rinne muuttui jo aikamoiseksi muhjuksi, joten päätettiin lähteä kotiin. Keskus menee kiinni neljältä. 

Ainoa todellista paniikkia aiheuttanut kohta oli väliasemalta alas laskeminen. Mäki oli jyrkkä, jäinen ja helvetin pelottava. Mutta hengissä selvittiin alas asti.

Päivä jatkui Joonaksen kämppiksen synttäribileiden merkeissä. Kämppis teki ruokaa ja lisää jengiä lappas koko ajan ovesta sisään. Ilta päättyi paikalliseen discohelvettiin Tenneen. Oli hauskaa!