Kun Alaskassa olin - Denalin kansallispuisto

Matkustin taannoin ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin.

Tuntuu niin vaikealta aloittaa kertomukset ehkä elämäni matkasta. Matkaan lähdettiin tätä kirjoittaessa tasan neljä kuukautta sitten. Ja tasan kolme kuukautta sitten palasin takaisin kotiin.

Matka oli siis ensimmäiseni Amerikan Yhdysvaltoihin ja aloitin suoraan mistäs muustakaan kuin Alaskasta. Tuo Teksasiakin suurempi osavaltio, jossa kovin moni ei ole päässyt käymään - ei edes yhdysvaltalaiset itse. Mutta minäpä olen.

Olen asunut paikallisten luona Anchoragessa ja Juneaussa. Olen juhlinut alaskalaisissa häissä. Olen syönyt Homer Spitin rannalla kuningasravun jalkoja. Olen telttaillut Exit Glacier -jäätikön vieressä sekä Denalin kansallispuistossa. Olen ihastellut Juneaun kaupungin kauniita taloja ja henkeäsalpaavia maisemia. Olen nähnyt karhuja ja ryhävalaita. Ja niin paljon kaikkea, että rinnassa puristaa.

Aloitan matkakertomukseni nyt kuitenkin Denalin kansallispuistosta. Se ei ollut matkan ensimmäinen kohde, mutta nyt on aika aloittaa jostakin. En tiennyt Alaskasta etukäteen juuri mitään, mutta Denalin kansallispuiston tiesin - ainakin nimeltä. Tarkemmin tiesin kansallispuistossa sijaitsevan vuoren Mount McKinleyn, jonka nimi vastikään palautettiin alkuperäiseen muotoonsa eli Denaliksi. Siksi odotin kovasti kansallispuiston näkemistä ja siellä telttailua. Denalissa vietimme kaksi yötä, kansallispuiston virallisilla leirintäalueilla.




Olimme Denalissa toukokuun loppupuolella eikä vierailusesonki ollut vielä virallisesti alkanut. Kansallispuistoon sisälle kulkee yksi tie, joka oli vasta aukeamassa talven jäljiltä. Alkuosa tiestä oli kuitenkin jo auki turistibussin eli mummobussin kyydissä.




Meillä kävi mieletön mäihä, sillä onnistuimme näkemään Mount Denalin kaukaisuudessa pilvien takaa. Suurin osa vierailijoista ei tätä Yhdysvaltojen korkeinta vuorenhuippua omin silmin pääse todistamaan, sillä yleensä huippu on pilvien peitossa.




Bussin suojista näimme myös hirviä ja karibuja, joita mummot ihmeissään kuvasivat. Tosin niin minäkin, sillä en ole käynyt koskaan Lapissa ja nähnyt siellä poroja. Maisemat tosiaan muistuttivat paljon Lappia tai niin matkakumppanini väittivät. Tosin Lapissakaan ei taida ihan näin jylhiä maisemia olla. Niin tai näin, kaunista oli.








Denali oli hämmentävä. Toisaalta niin villi, upea, avara, henkeäsalpaava ja toisaalta niin turisti. Denali taitaa olla Alaskan vieraillumpia kohteita ja sen kyllä huomaa. Onneksemme virallinen sesonki alkoi vasta päivä poistumisemme jälkeen, mutta olihan niitä turisteja silti yllin kyllin. Kansallispuistona kaikki toimi kuitenkin kuten piti ja leirintäalueet olivat hyvin pidettyjä niin kuin valtion ylläpitämät kansallispuistot muutenkin.

Denalissa todella tuntui kuin olisi Avarassa luonnossa.

Päivä kasvitieteellisessä puutarhassa

Olen ollut takaisin Suomessa jo yli kuukauden. Työttömän arki menee aika pitkälti samalla lailla kuin Schladmingissakin. Olen yrittänyt vähintään kerran päivässä käydä ulkona, asioilla, kaupungilla, kaupassa tai ihan vain kävelemässä. Samalla olen koettanut fiilistellä Helsinkiä. Se kuitenkin on tämän hetkinen kotikaupunkini. Viikon kohokohta on joka sunnuntainen tyttöjen skeittivuoro Kontulassa. Kehitystä on tapahtunut huimasti sitten viime kesän.

Eilen kävin hakemassa uutta passia. Olin varannut ajan epätavallisen aikaisin (10:30), jotta olisi pakko herätä ajoissa. Kaunis ja aurinkoinen sää innoitti kävelemään Pasilasta Töölönrantaan. Päätin mennä ensin Cafe Pirittaan lounaalle ja siitä jatkaa matkaani Kaisaniemien kasvitieteelliseen puutarhaan. Kävin siellä noin vuosi sitten työkeikalla kuvaamassa tulppaaneja ja olen siitä saakka halunnut mennä sinne uudelleen.

Astuessani sisälle trooppiseen kasvihuoneeseen lämmin kostea ilma iski vasten kasvoja ja rillit huurtuivat. Tiistaina keskellä päivää kasvitieteellisessä oli hiljaista. Vain minä ja pari eläkeläistä fiilistelisteltiin viherloistoa ja ikkunoiden läpi siivilöityvää aurinkoa.

Dr. Livingstone, I presume? Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneet on rakennettu 1800-luvun lopulla. Huoneissa voi leikkiä tutkimusmatkailijaa ja seikkailla niin sademetsässä kuin savannillakin. Saintpaulia-huoneessa tekee mieli laulaa St. Pauli ja Reeperbahn...

Ihmeteltävää riittää, kun kokoelmassa on noin 1300 kasvikantaa. Latinankieliset nimet naurattavat. Keskityin tosin nimien sijasta ulkonäön ihailemiseen.

Jättilumpeita ei tällä kertaa ollut, sillä ne vasta istutetaan tähän aikaan vuodesta. Lummehuoneessa oli kuitenkin äärimmäisen rento meininki. Vähän kuin olisi ollut self help -opasvideossa.

Paratiisissa rentoutuessa oli keväinen sää muuttunut pilviseksi ja harmaaksi, ja lähtiessä satoi jopa lunta ehkä kaksi sekuntia. Suosittelen ehdottomasti vierailua puutarhassa! Todellinen keidas keskellä kaupunkia ja kesällä varmaan vielä upeampi.

Do a deer a female deer

Lähdin Sound of Musicin innoittamana Salzburgiin. Junalippu maksoi suuntaansa vajaa pari kymppiä, ja matka kesti reilun puolitoista tuntia. En oikeastaan tiedä Salzburgista muuta kuin ne perinteiset "Mozart syntyi täällä" ja "Sound of Music kuvattiin täällä" -faktat, joten lähdin aika pitkälti takki auki samoilemaan pitkin Salzburgin katuja.

Aamuinen junamatka sujui maisemia ihaillen. Komiaa oli.

Juna-asemalle saapuessa mulla ei ollut mitään hajua mihin suuntaan mun pitäisi lähteä kävelemään päästäkseni mestoille. CityMaps2Go-sovellus tuli täällä todella tarpeeseen. Sovelluksella pystyy siis lataamaan offline-karttoja ja niistä näkee kaikki nähtävyydet, kaupat, ravintolat yms. Haahuillessani eteenpäin päätin pysähtyä kahville ja aamupalalle. (En ole muuten vielä saanut kunnon cappuccinoa mistään. Kaikki on ollut tuota suoraan koneesta kahvia.)

Tunnistatko rappuset? Sattumalta törmäsin ja Do Re Mi Fa -rappuset ne siinä! 

Koska en oikein tiennyt mitä kannattaa nähdä, kävelin vain sen suurempaa suunnitelmaa. Luin funikulaarista, joka menee ylös linnakkeelle. Fiksuna ajattelin etten halua 11 euron hissilippua, koska en edes tiedä mitä ylhäällä on. Vierestä lähti kuitenkin rappuset ja kelasin kävellä niitä vähän ylöspäin. 

Jatkoin kävelyä (kiipeämistä), kunnes päädyin ylös linnakkeen juurelle vain huomatakseni, että sisäänpääsy maksaa 8 euroa. Oli vähän huijattu olo. Ehkä olisi kannattanut selvittää mitä ylhäällä on ja mitä kannattaa maksaa. Sainpahan liikuntaa. Maksoin kuitenkin kiltisti ja menin sisään turisteilemaan.

Festung Hohensalzburg oli käytännössä tosi iso museo. Löytyi keskiaikaista miekkaa ja pöytää sekä kuninkaallinen sisähuussi. Oli historiaa ja faktaa ja muuta aika tylsää. Olihan paikka komea, mutta ehkä pitäisi olla kiinnostunut että jaksaisi kiertää koko mestan. Mutta siellä oli ilmainen Wi-Fi!

Takaisin alas käveltyäni (kävelysisäänpääsylippuun luonnollisesti kuului myös alas käveleminen...) päätin etsiä ruokapaikan. Etsimiseen meni noin kaksi tuntia ja löysin itseni Burger Kingistä. Siellä paikalliset romaninuorisolaiset yritti pummia multa ranskalaisia, joten great success. Olin kylmissäni, vitutti huono ruokailukokemus ja jalkoja särki, joten halusin nyt tosissani päästä lämpimään istumaan. Löysin turistikadun sivukujalta viehättävän kahvilan, jossa pitkätukkainen tarjoilijasetä tarjoili pelastuksen.

Kuumaa kaakaota kermavaahdolla, tietysti, sekä höyryävän kuuma(!) juustokakku! Istuin varmaan tunnin kahvilassa, luin vähän kirjaa ja meinasin nukahtaa.

Kaakaohetken jälkeen käppäilin vielä vähän turistikadulla ja käväisin muutamassa kaupassa. Juna-asemalle kävelin joenvartta pitkin illan hämärtyessä ja lintujen laulaessa. Oli aika keväinen fiilis. Junan lähtöön oli vielä aikaa, joten poikkesin aseman vieressä olevaan ostoskeskukseen. Iltapimeällä aseman alue oli muutenkin aika kuumottava, joten en liiemmin halunnut hengailla siellä. 

Ostarin ovella törmäsin tyttöön, joka kyseli osaanko englantia ja kuuntelenko rockmusiikkia. Selvisi, että tyttö oli virolainen ja yritti myydä bändinsä levyä. Olivat kuulemma soitelleet mm. Metallican sekä muiden aika kovien bändien kanssa (...) ja nyt tarvitsivat tukea kiertueeseen. Kerroin olevani Suomesta ja tyttö oli ihmeissään, että mitä täällä teen. Levyä en kuitenkaan ostanut mutta toivottelin onnea. 

Sisällä ostoskeskuksessa huomasin ystäväni Burger Kingistä ja yritin incognitona kävellä ohi. New Yorkerista ostin hätäiseen jonkun rätin ja painelin takaisin juna-asemalle. 

Kaiken kaikkiaan Salzburg oli nätti kaupunki, mutta jätti jotenkin kylmäksi ainakin näin päivän vierailun jälkeen. Jäin kaipaamaan jotain paikallista, jotain urbaania, hipsteriä. Nyt kaikki oli turistimeininkiä, shoppailumahikset lähinnä kallista euroryysyä, kultaa ja Mozartin kuulia. 

Fussgängerzone ohne Namen

Lähdin tsekkaamaan kävelyreitin joen varrella. Kartassa lukee vain "Fussgängerzone ohne Namen", joten ilmeisesti sillä ei ole mitään nimeä. Joen nimi taitaa olla Enns. Pieni polku virtaavan joen varrella oli varsin viehättävä. Vesi virtaa Alpeilta mielettömän kirkkaana ja turkoosina.

Paikallista mainontaa. Aika eeppinen tuo Schladminger-oluen mainos keskellä.

Paikallinen skeittiparkki... Ei ehkä ihan sitä mitä ajattelin, kun katsoin kartasta, että tämmöinenkin löytyy.